maanantai 22. heinäkuuta 2013

Haljettu on, what next?

Terve vaan pitkästä aikaa. Elossa ollaan vaikka hiljaista on ollut täällä blogin puolella. Aika on kulunut uuden arjen opettelussa ja synnytyksestä toipuessa. Ikää poitsulla on nyt 7 viikkoa ja vauvanhoito on alkanut sujumaan ja arki pyörimään.
Olimme tänään neuvolalääkärilä ja poika on kasvanut todella hyvin pituutta sekä paino on noussut hyvin. Itse sain myös luvan aloitella juoksua kevyesti. Salilla olen jo ollutkin sekä tehnyt vaunujen kanssa reippaita lenkkejä. Kiloja raskauden aikana kertyi noin 10 joista nurkkiin jäi pyörimään 3 ja nyt onkin missiona päästä niistä eroon! Otin kaupasta hieman inspiraatiolukemista mukaan.

2 kommenttia:

  1. Mukava taas lukea blogiasi :)! Itse en ole vielä ennättänyt krijoittelemaan lapsen syntymän jälkeen, mutta ehkä viimeistään sitten siinä 7. viikon tienoilla ;). Odotetaan innolla vierailuanne <3.

    VastaaPoista
  2. Löysin kivan blogisi googlen avulla :). Meille on tulossa perheenlisäystä tammikuussa, joten mielenkiinnolla selaan blogihistoriaasi ja tykkään lukea myös muista kirjoittamistasi aiheista.

    PS. Mulla juurikin yöpöydällä tuo "Kuinka kasvattaa bebe". Onko kirjasta ollut vielä hyötyä? ;)

    http://kultahippusiaripotellen.blogspot.fi/

    VastaaPoista