keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Pinaattiletut

Silloin tällöin iskee himo pinaattilettuihin. Uusi Tyyli-blogissa oli jonkin aikaa sitten Kotivinkistä bongattu lettuohje. Olen muutaman kerran tehnyt lettuja kyseisen ohjeen mukaan ja voin suositella! On hyvää!
PINAATTILETUT FETALLA HÖYSTETTYNÄ

 6 dl maitoa
4 munaa
4 dl graham- tai vehnäjauhoja
2 tl suolaa
2 pussia pakastepinaattia
150 g fetaa
1 dl sulaa voita

Tarjoillaan puolukkahillon kera (Pirkan puolukkahillo on parasta!)

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Sisustamisen tänka på

Nyt olisi oikea hetki hankkia hieman täytettä tyhjähköön asuntoomme. Mattoja, kaappeja, valaisimia, sohvapöytiä, verhoja, vuodesohva... Lista on loputon. Nettiä selaillessani tuli vastaan kivoja vaihtoehtoja.
1. Cotton Corda- matto Viitasaarelaiselta Pislalta
2. Ikean Erslev-matto
3. Linie Desing Asko Mixed-matto


Onko kenelläkään kokemuksia matto numero 3:sta eli Linie Desingin matosta? Sehän on täyttä villaa ja kuulemma nukkaa kovasti. Edellinen mattomme oli hapsumatto ja nyt haluamme helppohoitoisen ja sileänoloisen maton.

1. Ikean Lampan-lamppu
2. Artekin Kanto
3.  Ikean Antonius-pyykkisäkki

Kartellilla on "melkein" samanlainen lamppu kuin Ikean lampan. Erona on materiaali ja hinta (Ikean lamppu maksaa 2,95 € ja Kartellin noin 80 €). Artekin Kanto tulee meille ennemmin tai myöhemmin. Jollen keksi Finnairin pisteillä mitään matkaa, käytän pisteeni Kantoon. Pyykkisäkkikin on hakusessa. Tekisi mieli myös tehdä itse kunnon pyykkisäkki, jos kaupasta ei löydy mieluista.

1. Ikean Bestå-kaappi
2. Ikean Vika Amon-työpöydästä tulee ompelupöytäni
3. PS Murbo-vuodesohva
Vierashuoneemme on tällä hetkellä pahin paikka; kaapit puuttuvat joten kamat ovat vielä lattialla. Jos nyt meille tulisi vieraita, he saisivat tuoda patjan mukanaan, sillä varasänkyä ei vielä ole. Ja kuten kuvista näkyy, lista on hyvin Ikea-painoitteinen. Sinne siis...

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kesäkässää

Himo opetella uutta virkkausrintamalla oli niin kova, että jo perjantaina aloin ohjeiden avulla opetella isoäidinneliötä. Ensimmäisten väkerryksien kanssa meinasi käämit palaa, kun ne eivät näyttäneet ollenkaan miltä piti. Muutaman harjoituskappaleen jälkeen homma alkoi pikkuhiljaa sujumaan ja aloin päästä jyvälle.


keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Mainitsemisen arvoinen

Jos kanavalla on yksikin kuivakäsi, niin kannattaa kuunnella tarkkaan seuraava.


Itselläni on megakuivat kädet ympäri vuoden (lukuun ottamatta etelänmatkoilla vietettyä aikaa). Rasvaa kuluu mutta silti kädet on koppurat. Viimeksi käsihoidossa käsiini vedeltiin hoidon päätteeksi Alessandron HandsUp! käsikuorinta. Ainetta hierotaan käsissä minuutin pari ja sen jälkeen pestään pois. Lopputuloksena über pehmoiset kädet. Toimii myös jalkahoidon yhteydessä.

TÄÄLTÄ pääset katsomaan oman paikkakuntasi Alessandron jälleenmyyjät.



tiistai 12. kesäkuuta 2012

Wedding details

Tässä pieni kuvakattaus häidemme yksityiskohdista. Kuvaajana toimi Peter Lindén.









maanantai 11. kesäkuuta 2012

Hankintoja uuteen kotiin

Blogihiljaisuus on johtunut järisyttävästä viimeaikaisesta kiireestä, mutta nyt näyttää helpottavan.

Uuden kodin kaapit on saatu täytettyä ja 99 % muutosta tehtyä. Tein muuttomme pääasiassa yksin, joten ahdistus turhaa tavaraa kohtaan kasvoi. Neliömäärä entiseen kämppäämme verrattuna lähes tuplaantui muuton yhteydessä, joten huonekaluja ei riitä vielä joka huoneeseen. Uutta tavaraa aiomme kuitenkin hankkia harkiten ja maltillisesti.

Eilen piipahdimme Turun Ottomaanissa, missä on loppuunmyynti. Mukaamme tarttui keittiöön kuusi Kartellin Ghost-tuolia mahtialennuksin.
Ottomaanin ulkopuolella Vähätorilla oli eilen ranskalaiset markkinat. Vuoden verran alkeiskurssilla käyneenä minun oli pakko saada mennä treenaamaan kielitaitoa ja ostin ihania, raikkaita saippuoita raskalaismieheltä.
Keittiöömme tuli häiden myötä myös uutta taidetta. Saimme galleristitutuiltamme upean taulun häälahjaksi. Taulu on turkulaistuneen jenkkitaitelijan Bryan Thompsonin käsialaa. Taulu on nyttemin jo seinässä.


Mieheni valmistama kynttiläillallinen synttäripäivänäni. 
Muu taide odotteleekin vielä viimeisten huonekalujen saapumista ennen seinäänlaittoa.