keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Bugaboo Cameleon 3

Pitkän väännön jälkeen saimme mieheni kanssa päätettyä mitkä vaunut syntyvälle bebellemme hankkisimme. Mieheni oli ensin Emmaljungan vaunujen kannalla, mutta itse en syty kyseiselle merkille massiivisen koon vuoksi. Itse halsin jotain hyvin kevyttä, modernia ja kätevää kaupunkiolosuhteissa. Päädyimme sitten Bugaboo-merkin Cameleon 3-rattaisiin. Ja siinähän ne ovat; kököttävät olohuoneessamme suoraan Alankomaista tilattuna Babycare-nettikaupasta. Suomessa merkkiä myy Vaunuaitta, mutta siellä oli niin pitkät tilausajat ettemme jaksaneet odotella (ja sitä paitsi kahden kuukauden kuluttua patukka voi olla jo syntynytkin!) sekä hinnat olivat myös korkeammat. Tilaus tuli suoraan kotiovelle viikossa. Otimme pakettiin myös Maxi-Cosin kaukalon sekä adapterit, joilla kaukalon saa kiinni rattaisiin.
Kyseessä siis oikein näppärät vaunut. Yksi ratkaiseva tekijä oli vaunukopan muuntautuminen istuinosaksi kankaita vaihtamalla, joten koppa ei jää lojuamaan nurkkiin kun bebe kasvaa isommaksi. Vaunut ovat erittäin kevyet, menee hyvin pieneen tilaan sekä vaunut saa varmasti myytyä nopeasti eteenpäin, jos haluamme päästä niistä joskus eroon. Alla pieni havainnointivideo vaunuista mihin kaikkeen ne taipuukaan.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Päivän kuvia

Ah, kuinka ihminen voikaan olla onnellinen päästessään taas liikunnan pariin. Supistelu on hitusen helpottanut ja olen tällä viikolla ollut salilla, kahvakuulatreenissä ja mammajumpassa. Kyllä on tehnyt hyvää! 

Tänään treenin jälkeen, ennen saunaa ja miestä kotiin odotellessani selailin uusia lehtiä. Evita-lehdessä oli keväisiä tyylejä ja yksi jäi mieleen. Pitänee toteuttaa se viimeistään kun bebe on syntynyt. Myös ihana aurinko paisteli vielä kello 18 aikaan! Ihanaa!
HYVÄÄ VIIKONLOPPUA!

torstai 14. maaliskuuta 2013

Kauraneliöt

Väänsinpä iltojeni iloksi hieman sämppäreitä. Ohjeen bongasin Puuhevonen-blogista, jonne resepti oli päätynyt Kinuskikissalta (kinuskiemon sämpylät).Ohje oli aika kätevä, kun taikina vain läväytetään pellille, tehdään veitsellä viillot ja siinä se. Oli hyvää.
Kevättä tässä muuten odotellaan. Tänäänkin sai kahlata pohkeita myöden tuoreessa lumessa joten vissiin hetki menee keväisempään oloon. Onneksi päivät ovat jo pitkiä ja aurinkokin paistaa aika usein!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

In Bobbi I trust

Pitää taas hehkuttaa mahtavia Bobbi Brownin meikkejä. On ne vaan niin hyviä. Tarpeeksi pigmenttiä, riittoisia ja värivalikoimat ovat herkulliset! Hankin Bobbia aina kun matkustelen ulkomailla tai nettikaupoista. Tässä alla nyt vain välttämättömimmät viikonlopputarvikkeet; tänään nokka kohti Turkua!
HYVÄÄ VIIKONLOPPUA JA NAISTENPÄIVÄÄ ! ! !