perjantai 7. tammikuuta 2011

White smile, welcome!


Monen monta kertaa olen katsonut peiliin unelmoiden valkoisemmista hampaista. Omat hampaani ovat aina kyllä olleet hyvässä kunnossa perushygienian ja monen vuoden oikomishoidin vuoksi, mutta värissä on ollut toivomisen varaa. Olin jo tilaamassa aikaa hampaidenvalkaisuun paikallisesta hammashoitolasta, mutta suolainen 500 euron hinta hieman jarrutti ajan varaamista. Päätin sitä ennen turvautua kotivalkaisuun.

Tilasin netistä IsoSmile:n Crest Whitestrips-valkaisupakkauksen, joka sisältää 14 ylä- ja alahampaille tarkoitettua liuskaa, joiden annetaan päivittäin vaikuttaa suussa 30 minuutin ajan. Neljännen käyttökerran jälkeen alkoi tapahtua ja hampaat ovat vaalentuneet selvästi. Luin hieman muiden käyttökokemuksia kyseisestä valkaisumenetelmästä ja monet olivat valitelleet kaameaa vihlontaa muutaman käyttökerran jälkeen. Neljännen kerran jälkeen tunsin itsekin illalla alahampaissa vihlontaa, mutta se ei kuitenkaan onneksi ollut sietämätöntä.

Vielä olisi 10 liuskaa jäljellä mutta luulen, että käytän vielä yhden tai kaksi liuskaa ja säästän loput ensi vuoden kevääksi, jolloin olisi tarkoitus viettää keväthäitä kihlattuni kanssa. Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta hampaidenvalkaisusta mutta näitä käyteltyäni voin kyllä suositella kyseistä tuotetta.
Jos jollain on kokemuksia hampaidenvalkaisusta kotona tai hammaslääkärissä, kuulisin niistä mielelläni lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti