keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Tuleville morsiamille

Häät meni, mitä nyt?

Erilaisia hääblogeja lukiessani olen monesti miettinyt, että tajuaakohan kirjoittaja, että kyseessä on kuitenkin vain yksi päivä elämästä (jollei nyt ota tavaksi mennä  joka vuosi naimisiin). Toki ennen juhlaa on hyvä miettiä millaisen päivästä haluaa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja se pätee myös häissä, mutta hääpäivä on kuitenkin sellainen, ettei silloin enää voi asioille mitään, meni ne sitten hyvin tai huonosti. Siksi päätin unohtaa häävuohottamisen kokonaan.
Tältä vältyimme.
Asenteeni hääpäiväämme oli seuraavanlainen: pääasia on, että pappi ja sulhanen tulevat paikalle, silloin päivän tavoitteet on täytetty. Jos hääkimppu unohtuu tai jos puolet vieraista ei tule, minulle se oli aivan yksi ja sama. Ne asiat eivät estä avioitumistani, sehän oli se päivän tavoite.

Näin jälkikäteen en voi muuta kuin kehua itseäni tästä fantastisesta lupauksesta olla stressaamatta. Hääpäivä oli suorastaan menestys! Minulla ei ollut yliodotuksia eikä minuuttiaikatalua ja sen vuoksi kaikilta pettymyksiltä säästyttiin. Ihan jokainen asia papin ja sulhasen läsnäolon lisäksi oli plussaa. Päivä oli itsessään aivan käsittämättömän hieno ja unohtumaton. Veikkaan, jos olisin neuronnut tai yrittänyt tehdä päivästä jotain ennen näkemättömän superia erilaisine ohjelmanumeroineen ja aikataluineen, olisi päivän jälkeen voinut olla aika tyhjä olo.

Jos voin jotenkin tiivistää omat vinkkini tuleville morsiamille, niin tässä ne tulevat:

- ALOITA AJOISSA
Jos haluat juhlia häitäsi haluamissasi paikoissa, varaa juhlatila ja vihkitila ajoissa. Sama pätee myös kysyttyihin valokuvaajiin ja pitopalveluihin. Menu, kuvatoiveet ja häämarssit lyödään lukkoon kuitenkin vasta muutamaa viikkoa ennen hääpäivää, joten niitä voidaan viilata myöhemmin rauhassa.

- OLE SELKEÄ JA KAUKAA VIISAS
Ilmaise toiveesi selkeäasti ja yksinkertaisesti vieraille, kaasoille, pitopalvelulle ja bändille. Unohda yksityiskohtaiset listat ja arvosta ja kiitä jokaista, joka haluaa auttaa sinua hääpäivänäsi. Älä kuormita liikaa äläkä yliodota, siitä seuraa vain katastrofi. Tee itse päivän eteen se, minkä pystyt ja haluat. Kaikki menee hyvin!

- PIDÄ PÄIVÄN TARKOITUS MIELESSÄ
Tarkoituksena on mennä naimisiin elämäsi tärkeimmän ihmisen kanssa. Älä huuda tai tiuski vaikka jännittää. Koita pitää pää kylmänä, vaikka joku töpeksisi. Pääset naimisiin, vaikka kirkko olisi tulessa, sillä vihkimisen voi suorittaa muuallakin. Ei ole kivaa, kun päällimäinen muisto hääpäivästä on ahdistus.

Teki mieli laittaa loppuun, että nauti joka hetkestä, mutta lupaan, että jos noudatat yllä olevia ohjeita, se tapahtuu täysin automaattisesti!

1 kommentti:

  1. Aamen ;) Sain jokin aika sitten viestiä eräältä lukijalta, joka oli aloittanut myös oman hääbloginsa. Hän taisi kirjoittaa, miten ihanaa on löytää blogi, jonka pitäjä on aloittanut häähössöttämisen jo yli vuosi ennen häitä.

    Excuse-moi, mutta suunnittelu on pakko aloittaa ajoissa. Toisekseen, kaikki eivät hössötä, vaikka hääblogia pitäisivätkin. Tuntuu että joillekin ei ole vieläkään mennyt perille, että vaikka suunnittelun ja yksityiskohtien miettimisen aloittaisikin ajoissa, se ei vielä tee morsiamesta sitä kauhukuvien hirviötä. (Vai olenko tietämättäni muuttunut jo sellaiseksi?) So what, vaikka kukkakimppu ei olisikaan sitä mitä piti tai pappi paljastuukin tiukkikseksi, se tuleva aviopuoliso siinä vieressä on kuitenkin se tärkein pointti.

    VastaaPoista