tiistai 28. kesäkuuta 2011

Lintujen luksuslukaalit

Mökkimme ympäristössä asuvat linnut ovat onnekkaita, sillä ne saavat asua kesänsä korkeatasoisissa luukuissa. Majoitusvaihtoehdoista löytyy muun muassa Peninsula, Radisson Sas, Bahia del Duque... Hieman edullisemmin linnut voi asua Motel Brattnäsissä, joka huonokuntoisin pönttö tikan on hakattua sen seinät, mutta ei se sen suosiota ole vähentänyt, päinvastoin. Aina keväisin on hauska seurata, mikä lintuhotelleista on suosituin.





maanantai 27. kesäkuuta 2011

Keskikesän viikonloppu

Juhannus on ohi ja valitettavasti vuodenajat alkavat vierimään pimeämpään päin, mutta vielä on kesää jäljellä. Juhannusviikonloppu alkoi ratsastustunnilla suosikki-hepallani ja tunti meni oikein kivasti.


Juhannusaattona vieraiden saapuessa nautimme alkumaljat laiturilla. Sää oli aattona tosi hieno ottaen huomioon torstain sateen ja myrskyn. Nautimme aattona herkullisista ruoista ja juomista, paljuilimme ja saunoimme.










sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Boolijuhlat

Pidin lauantaina ystävilleni kesäiset boolijuhlat. Illan menulla oli muun muassa marjakakkuja, bruchettoja, vaahtokarkkipupuja ja coctail-paloja. Ilta oli super hauska ja kotiin pääsimme sunnuntai-aamulla kello 3.30. Kiitos ihanille vieraille! <3



Illan asut olivat kesäisen värikkäitä.




maanantai 6. kesäkuuta 2011

Parvekeplantaasi

Ostin Kodin Anttilasta jonkin aikaa sitten yrttipaketin, jonka mukana tuli ruukut, mullat ja siemenet. Eilen laitoin siemenet kasvamaan parvekkeellemme ja nyt innolla seuraillemme, milloin saamme korjata ensimmäisen sadon. Ja kuten kuvista näkyy, omatekoiset kukkaruukutkin ovat kotiutuneet parvekkeelle.
 

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Pikku-bambit

Isäni lähetti eilen viestin ja kertoi, että he olivat löytäneet keskeltä mökkitietämme kaksi noin päivän ikäistä bambia. Minunhan oli tietenkin pakko nähdä ne ja lähdinkin illalla katsomaan niitä. Vanhempani olivat siirtäneet bambit pois tieltä ja koko päivän seuranneet, jos emo olisi käynyt noutamassa ne, mutta ketään ei koko päivän aikana kuulunut. Toinen bambeista oli pienempi kuin toinen ja sen kunto ei näyttänyt kovinkaan hyvältä. Vanhempani alkoivat syöttämään rasvaista maitoa bambeille ja se tekikin ihmeitä. Molemmat olivat illalla todella pirtsakoita ja toinen otti ensi askeleetkin. Jätimme ne illalla samoille nurkille ja aamulla ne olivat poissa. Toivottavasti emo oli löytäneet ihanat bambinsa. 

Poikaset siirrettiin pois autotieltä.
Maito maistui toiselle ja lopulta myös pienemmälle bambille.
Isompi bambi lähti liikenteeseen maidon jälkeen.
Söpöliinit!


keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Laatikot ja mökkivieras

Olen viimeinkin saanut valmiiksi työn alla olleet kukkaboksit. Pintaan tuli yksi kerros maalia ja tekstit. Nyt vien ainakin toisen kotiin partsille.


Mökillä on ollut tosi kaunista omenapuiden kukkiessa ja auringon paistaessa.




Mökillämme on niin kauan kuin muistan visiteerannut naapurin koira Mökö. Tällä hetkellä Mökön ikä on noin 14-16 - vuotta ja harmaat ovat hiipineet sen kaulaan ja kuonoon. Joka kevät odotan Mököä visiitille ja tämäkään kevät ei ole tuottanut pettymystä.