keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Feet rescue

Pidot sen kuin paranee ja eilen oli taas kiva ilta uusiin ihmisiin tutustuessa jazztunnelmissa. Uudet kengätkin pääsivät käyttöön.

Joka kerta uusien kenkien käyttöönotossa muhii rakkojen riski. Päätin kokeilla Compeedin stickiä, joka ehkäisee hankaumat ja rakot ja niinhän se tekikin! Ei ainuttakaan hankaumaa, vaikka kävelin uusilla popoilla koko illan. Mahtava tuote!

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Ruisrock 2012

Taas se Ruisrock tuli ja meni. Lähdimme Turkua kohti lauantaina puolilta päivin ja Turussa otimme polkupyörät alle ja suuntasimme Ruissaloa kohti. Menomatkalla polkupyörästäni hajosi takarengas, joten matkanteko hieman hidastui mutta perille päästiin.
Illan kuluessa ja festarijuomaa siemaillessa jotenkin pääsi käymään niinkin ikävästi, että hävitin aurinkolasini. Kävin aluetta läpi ja soitin jopa löytötavaratoimistoon, jos joku olisi palauttanut kakkulani mutta ei. Onneksi olin jo jonkin aikaa funtsinut uusien lasien ostoa ja heti tänään kävin tekemässä löytöjä. Sain uudet lasit - 50 % lähtöhinnasta.
Kesän 2013 Ruisrockia odotellessa!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Pilkahduksia vierashuoneesta

Jumalaton muuttorumba on ohi ja koti alkaa näyttää siltä miltä pitääkin. Muutamat taulut etsivät vielä paikkaansa sekä olohuoneen sohvapöytä puuttuu, mutta niillä ei ole kiirettä.

Uudessa kodissamme on vihdoin tilaa. Työ- ja vierashuone on luksusta kaksioon tottuneelle ihmiselle.

Vierashuone tuli toimintakuntoon, kun Ikea-expertti Turusta tuli innoissaan kokoamaan vuodesohvan. Kaapinperukoilta löytyi vanhat Gantin tyynyt ja peitto värittämään huonetta.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kesän ekat auringot

Loma on viimeinkin alkanut ja kelitkin alkavat suosia. Lähdin tänään jo aiemmin miestäni auttelemasta töistä ja suuntasin nauttimaan esimmäistä kertaa tänä kesänä auringosta.

Olemme tutustuneet naapureihimme jo nyt muutaman viikon jälkeen paremmin kuin mitä neljänä kerrostalossa vietettynä aikanamme. Pihassamme kaikki juttelevat toisilleen ja pihakalusteet ja välineet ovat kaikkien käytössä. Levitellessäni pyyhettä pihan nurmikolle naapurimme tuli kiirehtien paikalle ja tarjosi käyttööni isoa mattoa, jonka voisi levittää alleni, ettei pyyhe tulisi niin likaiseksi. Tämä avulias mies on pihamme "talonmies", jolle maistuu kovasti kesäjuoma vuoden ympäri. Hän on todella hyväntahtoinen ja hän ilmoitti heti tavatessamme, että saisimme hänen kauttaan hyvin huokeasti talven polttopuut. Seinänaapureinamme asuva pariskunta antoi meidän tuoda sohvamme heidän ikkunan kauttaan sisälle, kun muualta sohva ei mahtunut mitenkään sisälle muuton yhteydessä. Meillä on yhteinen tuulikaappi, josta molempiin asuntoihin menevät sisäänkäynnit. Toistaiseksi siis meidät on otettu hyvin vastaan
Kuvassa vasemmalla mukavia yrittäjän etuja; lehdet kaupasta luettavaksi kotiin.
Kuvassa oikealla vaalea kivitalo on suojeltu, ja se toimii varastonamme. Vaaleanpunainen talo on
kotimme, jossa alkoi tänään parin viikon mittainen kattoremontti.