perjantai 30. syyskuuta 2011

Loving Hurts

Pakko mainostaa suurta rakkauttani Hurtsiin. Nykyäänhän kyseinen duo soi joka kanavalla, mutta olen jo jonkin aikaa tykästänyt tätä poppoota! Pisteen i:n päälle teki keikka Ruisrockissa tänä kesänä. Laitanpa niille, ketkä eivät ole ikinä mistään Hurtsista kuulleetkaan, muutaman biisin ja valokuvan bändistä nautittavaksenne.




keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Makua kokkailuun

Pitkän ajan leivonnoissani käytin tavallisia, muovisia kulhoja. Ahkerassa käytössä ne kului ja muoviseen pintaan alkoi tulla naarmuja ja siten muovikulhoista tuli vaikeita saada puhtaiksi. Jonkin aikaa sitten huomasin, että Arabian Maku-sarjan tuotanto on lopetettu nyt kesällä. Tuli kiire kauppaan ja ilokseni Maku-sarjaa myytiin hyvillä ale-prosenteilla. Olen käyttänyt kulhoja todella paljon. Ne ovat hygienisiä ja kestävät aikaa.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Wine & dine @ Rocca

Olimme juhlimassa perheemme kesken syntymäpäiviä lauantaina ravintola Roccassa. Tilaamani ruoka ja viinit olivat oikein hyviä ja listalla oli monia hyviä vaihtoehtoja. Ahvenet jättivät kuitenkin hieman kylmiksi.


tiistai 20. syyskuuta 2011

Treffit Vickanin kanssa

Lehdistä lukiessani Victorian ja Danielin visiitistä Turkuun, ja varsinkin, kun heidän kävelyreittinsä meni työpaikkani ohitse, en voinut jättää väliin treffejä kuninkaalisten kanssa. Olin paikalla jo hyvissä ajoin, noin puoli tuntia ennen heidän esiitymistään ja paikalla oli jo paljon muitakin ihmisiä.


Oli hienoa nähdä tämä selvästi rakastunut pariskunta livenä. Tervetuloa uudelleen Turkuun!

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kerrostalodynastian brunssi

Tänään aamuna meille saapui sekalainen joukko syömään aamupalaa, toiset koira kainalossaan ja toiset aamutakeissaan. Ensi viikon sunnuntaina pääsemme vuorostaan valmiiseen pöytään naapuriin.

ps. Eräs toinen naapurimme kuultuaan, että veljeni on muuttanut naapurikämppääni tokaisi "Teillähän on täällä sitten oikea dynastia!". Siitä postauksen otsikko.



lauantai 17. syyskuuta 2011

Perjantain salaatti

Lappi-henkinen salaattiohje löytyi jälleen kerran Pirkan sivuilta ja voin taas suositella lämpimästi tätä kokeilemaamme herkkua.


sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Lohipasta

Mieheni oli valinnut viikonlopun aloitusruoaksi lime-lohipastan. Teimme sen Pirkka-ohjeen mukaisesti.

Oli tosi hyvää, kannattaa kokeilla!


perjantai 9. syyskuuta 2011

Satiinista viikonloppua

En enää ymmärrä tätä. Nykyään löydän vaatteita Gina Tricotista! Ensin tikkitakki ja nyt tämä ihana paita!


Samaisesta puodista löytyi myös kauniit helmikorvakorut (mätsää aikas hyvin paitaan). Ihanaa viikonloppua mainioille lukijoille!

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Keventäjän letut

Sannulin blogista bongasin mainion terveellisen ja kevyen lettuohjeen ja tein niitä eilen illalla iltapalaksi.


Aika herkuilta näyttää, vai mitä? Voin kertoa, että lätyt ovat terveellinen ja täyspainoinen ateria, kun ne vaan tekee oikein. Tässä ohje:

KEVYET LETUT

5 dl rasvatonta maitoa
2 munaa
3 dl täysjyvägrahamjauhoa
ripaus suolaa

Letut paistetaan rypsiöljyssä


MARJARAHKA

1 prk rasvatonta maitorahkaa
marjoja valinnan mukaan (niin paljon kuin sielu sietää)
makeutukseen kevyttä mehukeittoa


Ei rasvaa, ei sokeria ja silti maistuu hyvältä. Ja voin kertoa, että myös täyttää vatsan hyvin pienellä määrällä! Lettutaikinasta tulee aika iso, joten jos syöjiä on yksi tai kaksi, kannattaa ohje puolittaa.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Tuoksuva hyvitys

Kuljetusliike toi pikalähetyksenä minulle muutama päivä sitten lähetyksen Burberryltä. Pakkauksesta paljastui Burberryn syyskuun 1. päivä julkaistettu uutuustuoksu.


Näpyttelin heti lähettäjälle lämpimän kiitosviestin, sillä tuoksulähetys oli enemmän kuin olisin odottanutkaan.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Bobbi hankintoja

Champs Elyseen Sephoran myymälästä tarttui vaikka mitä kivaa. Parhaimmat ostokseni olivat kuitenkin Bobbi Brownin Everythig Mascara, Benefitin High Brow-kynä, Bobbin silmänrajauskynä ja Concealer Kit.


Bobbi-osastolla myyjä auttoi meitä matkalaisia valitsemaan oikean sävyisen silmänaluspaketin, sillä eri sävyjä löytyi noin reilut kymmenen erilaista. Everything Mascara taas tekee myyjän mukaan kaikkea; pidentää ja tuuheuttaa, ja muutaman käyttökerran jälkeen voin sanoa, että niin se tekikin.

Benefitin High Brow-kynä oli oikea löytö. Vaalean pinkillä kynällä vedetään rajat kulmakarvan alle kulmaluulle, häivytetään ja voilá; tuloksena silmät ja kulmat, jotka eivät jää huomaamatta. Kynä tehostaa katsetta ja tuo korostaa kulmia.

Tehokas Bobbi-myyja meikkasi koko poppoon.

torstai 1. syyskuuta 2011

Burberry ballerinas

Toinen (kerrassaan jännittävä) ostokseni Pariisista olivat Burberryn balleriinat. Ne tuntuivat jo kaupassa todella mukavilta jaloissa, vaikka takana oli koko päivän kävely kaupungilla. 

Ostotilanne meni kuitenkin "hitusen" mönkään, sillä kun avasin kenkälaatikon hotellissa, huomasin että kenkien ruutukuosi oli kauttaaltaan vihreä! Vein kengät takaisin kauppaan ja myyjä ilmoitti, että kokojani ei ole enää jäljellä. Ystävällisesti hän kuitenkin tarkisti, olisiko muissa puodeissa vielä minun kokoani jäljellä ja niitä löytyi. Ehdotimme (siskoni oli tulkkina), että jos voisimme huomenna kipaista uudet kengät, mutta myyjälle se ei sopinut, vaan sanoi, että ne on etsittävä itse. Koko seuraava päivä menikin sitten raahatessa kenkälaatikkoa mukanani ympäri Pariisia ja Burberryn liikettä etsiessä. Saimme lopulta kengät vaihdettua Lafayette-tavaratalossa, mutta voin sanoa että otti kupoliin, kun itse en mitään virhettä ollut tehnyt vaan tuote oli viallainen.

En yleensä valita, mutta kotiin saavuttuani näpyttelin Burberryn 24h päivystykseen viestin, jossa kerroin mitä oli tapahtunut (= kauhea tragedia). Sain heti viestiin vastauksen, jossa ilmoitettiin, että Burberry haluaa hyvittää tilanteen. Pari päivää myöhemmin Pariisista soitettiin ja pyydettiin kovasti anteeksi. He haluavat myös lähettää minulle uuden Burberryn hajuveden.